QUICKprese - helppo seminaaridokumentoija. Vai taidekone?

2012-09-28T22:36:58+03:00

Joskus viime vuonna kyselin joillain sosiaalisen median foorumeilla helppoa ja nopeaa tapaa synkronoida jostain asiasta (kuten vaikka seminaariesityksen kalvoista) otetut valokuvat ja valokuviin liittyvä ääni - kuten esimerkiksi em. esityksen esittäjän puhe.

Monenlaista ratkaisua esitettiin, mutta ei mielestäni yhtään helppoa, nopeaa ja kevyttä tapaa. Syksyn 2011 aikana kyselin asiaa myös ammattikoodaaja-pojaltani "Pypeltä" ja myös sitä, minkälainen homma olisi moinen koodata, jos sitä ei tosiaan tunnu löytyvän.

Ja kuinka ollakaan, Pyppe koodasi minulle käytyjen ideoivien keskustelujen pohjalta joululahjaksi quickpreseksi nimeämänsä ratkaisun ensimmäisen version. Perusidea oli varsin yksinkertainen: kuvat uploadataan Flickr-kuvapalveluun ja mp3-audio quickpreseen, jossa kerrotaan vain Flickrissä olevan kuvasetin ensimmäisen kuvan aika ja quickprese hoitaa loput. Kuvat vaihtuvat oikeaan aikaan, kun audion vain klikkaa käyntiin.

Kevään 2012 aikana quickpresen ensimmäisellä versiolla tuli dokumentoiduksi montakin seminaari- tms. -esitystä. Joita valitettavasti ei netistä enää löydy, sillä:

Kesän aikana quickprese koodattiin uusiksi ja vietiin Amazonin pilveen. Ja se sai myös "virallisesti" nimen QUICKprese ja jopa oman domainin: QUICKprese.com.

Eihän QUICKprese vieläkään valmis ole, mutta nyt jo varsin käyttökelpoinen: Esityksen voi jakaa sosiaaliseen mediaan, sen voi aloittaa halumastaan kohdasta ja sen voi myös ns. upottaa muualle (kuten tuonne vähän alemmas tänne Drupal-blogisivulle. Ja esityksen voi myös suojata salasanalla.

Kiireisen koodarin kun saisi vielä innostumaan parin pikkujutun tuunaamisesta: tapahtuma- tms. -kohtaiset kansiot/albumit. Ja tietenkin mobiiliversio esitysten tuottamiseen olisi kiva juttu.

Siitä luvatusta upotusesimerkistä...

Viime viikolla kävin kuuntelemassa VTT:n mediatekniikkayksikön asiakasseminaarin otsikolla "Smart Interaction in Mobile and Media". Näpsin kuvia Samsung Galaxy SII -kännykälläni ja tallensin äänet taskukokoisella Zoom H1 -stereotallentimella. Tilaisuuden demo-osastolta näpsityt kännykkäkuvat ja linkit VTT:n edustajien esitysten QUICKpreseihin kokosin Flickr-kuvasettiin http://www.flickr.com/photos/jarmolahti/sets/72157631641461743/.

Jaa, otetaanpas jakolinkki juuri tiettyyn kohtaan esitystä ensin. Ville Ollikainen alkaa oman broadcasting-esityksensä ajankohdassa 12:45 (min:sek) puhua ensi vuoden aikana tulevasta H.265 -videokoodekista; kuuntele ja katsele mitä se tarkoittaa: http://www.quickprese.com/hJMiO3/vtt-media-25-9-2012-ville-ollikainen-vtt?t=12m45s.

Ja alla VTT:n Harri Nurmen esitys kokonaisuudessaan, lopultakin siinä upotusmuodossa. Esitys lähtee käyntiin audioraidan nuolenkärkeä klikkaamalla - kokeile kaikin mokomin klikkailla muitakin upotuksen kohtia. (Klikkauspaikat näkvyät ainakin, kun liikuttelee hiirtä kuvan päällä.)

Palautetta ja ehdotuksia otetaaan mielellään vastaan, vaikka kommetteina tähän, sosiaalisessa mediassa tai sähköpostiin.

(Niin, oma "tarpeeni" oli alunperin nimenomaan seminaariesitysten tyyppisten juttujen kuvat+audio -dokumentointi. Mikään ei tietenkään estä tekemästä QUICKpresellä vaikka taidetta, esimerkiksi taidekuvien ja musiikin yhdistämistä. Kuvat ovat Flickrissä, ja kuvan aikaa voi säätää siellä sadasosasekunin tarkkuudella (Actions -> Edit title, tags and date). Let's the presentations begin:-)

Kommentit