Eikö julkisen hallinnon asiakaspalveluhalu kiinnosta? Katso video!

2013-10-01T16:52:38+03:00

Striimasin tänään aamupäivän ja himpan verran iltapäivääkin VM:n Pajasta Mariankadulta julkisen hallinnon asiakkuusstrategian toimeenpanon käynnistysseminaaria.

Kuulin hankehenkilöltä, että hanke ei ole kiinnostanut journalisteja lainkaan. En tullut kysyneeksi, minkä verran journalistien tai median mielenkiintoa oli pyritty herättämään. Mutta luulisi tuon kiinnostavan, jos julkishallinto paria pääkohderyhmäänsä eli kansalaisia ja yrityksiä haluaa tosissaan yrittää palveilla asiakkainaan.

Olen noita VM:n ASTA (asiakkuusstrategia, siis) -hankkeen tilaisuuksia videoinut ja striimaillut, tuoreimmillaan siis tänään, ja on syntynyt vaikutelma että ihan tosissaanhan ne ovat. Siksi avauduin Facebookissa hetki sitten tämän verran:

Kesän korvilla videoin jopa ministeri Henna Virkkusen johdannon/esipuheen digitaaliseen asiakkuustrategia-esitteeseen.

Videointia varten oli varattu neukkari Valtioneuvoston linnasta puoleksi tunniksi. Ministeri Virkkunen puhui kolmisen minuuttia kameralle täysin luontevasti kertaakaan vilkaisematta hänelle valmiiksi kirjoitettua tekstiä. Kun kuitenkin yhdessä kohtaa hän pari sekuntia haki jotain sanaa, niin ihan itse halusi ottaa homman uusiksi. Ja toisella kertaa meni, hieman toisin sanoin mutta ehkä sen pari sekuntia nopeammin.

Upotan tähän alle omalla YouTube-kanavallani olevan tallenteen, että saan Infocrean logon mukaan:-) (lopussa pari sekuntia). Edellä linkatussa "ezine-esitteessä" oleva löytyy VM:n YouTube-kanavalta.

Tämänpäiväisen asiakkuusstrategiaseminaarin livestriimin tallenteet löytyvät täältä:

https://new.livestream.com/Infocrea-fi/Asiakkuusstrategia-2013-10-01

Kommentit