Vlog avattu 360-asteisena

2016-08-16T19:45:26+03:00

Kuten muutamasta tuoreimmasta blogauksesta on voinut päätellä, on tullut hankituksi 360- eli “joka puolelle yhtäaikaa kuvaava” kamera, Samsung Gear 360. Tuli myös viime perjantaina käydyksi #Tubecon16:ssa (ja kuvatuksi siellä pätkä 360-videota (eikä sitten juuri muuta tullutkaan siellä tehdyksi)).

Vaan taisi Tubeconilla sentään olla jotain vaikutusta: päätin aloittaa vlogaamisen eli siis videoblogaamisen - ja tietty 360-videoina.

Eli lyhyesti:

Sen verran ajatusta jatkaakin on, että tein vlogauksia varten oikein #Infocrea-#360vlog-#lista -soittolistankin.

Mutta nyt hieman backstagea(-:

Eli noin puolet vlogahduksesta on kuvattu maanantai-iltana, jolloin oli ajatus se myös julkaista. “Käsikirjoitus” oli tällainen:

“Morjensta. Siinä oli muuten tämän ensimmäisen 360-v-logauksen ns. rento alku.

Tuli käydyksi muutama päivä sitten Tubecon16:ssa. Meni siis Tubecon-neitsyys. Ja kuten näissä neitsyydenmenetyksissä kai aika usein, niin kaikki kävi hyvin nopeasti ja vähän jäi tunne että tässäkö tämä oli.

No vitsi vitsinä. Ehdin tubeconin aikana havaita nuorta energiaa ja myös nähdä monta vanhempi+lapsi (yksikössä tai monikossa) kombinaatiota, mikä oli omiaan lämmittämään sydäntä. Omat lapseni (30 ja 33 vee pojat) ovat kuitenkin liian vanhoja Tubeconiin ja ensimmäinen ja ainoa lapsenlapseni liian nuori, 9 kuukautta. Joten siis poistuin Hartwall Areenalta ehkä puoli tuntia sisäänpääsyn jälkeen.

MUTTA ei se käynti hukkaan mennyt. Päätin että kyllä meikäläisenkin on aika ainakin kokeilla v-loggausta. Ja koska olin ennen Tubeconia ehtinyt viikon leikkiä Samsung Gear 360 -kameralla, niin päätin että se on sitten 360-vloggausta ja tietenkin tubettamalla eli vlog julkaistaan Youtubessa.

Ja tässä on nyt nauhoittumassa (eli menossa Gear 360:n sd-kortille) ensimmäinen vähintäänkin muutamasta vlogauksesta. (Ja se on ulkonakin aivan minimaalisen editoinnin jälkeen. Itse asiassa jo nyt, koska kerran katsot sitä.)

Samalla kun tämä on lähinnä vain avaus, on se myös kokeilu: miten Gear 360-videolla näkyy Macin näyttö, jos sen tuo aika lähelle kameraa. Eli näin:

Tässä on Tubecon16:ssä kuvaamaani 360-videota. Eli kuvaa voi hiirellä pyörittää mihin suuntaan vain. Ja Gear VR -laseilla voi muuten katsella kuvaamiaan videoita tavallaan sisältäpäin:-)

No niin, eiköhän tässä ole jo tarpeeksi ensimmäiseen testinomaiseen vlogaukseen. Etenkin kun 360-videoiden siirto Gear 360:n kortilta Samsung Galaxy S7:n kautta on to-del-la hi-das-ta. Ja ainakin Macilla toimien tätä siirtovaihetta ei voi ohittaa, koska Samsungin Mac-tuki on täysin olematonta.

Jatkossa aiheet tulevat pyörimään enempi vähempi ict:hen eli tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvissä asioissa. Ja mm. striimauksessa. Ja ehkä joskus vähän kävelyyn pohjaavassa kuntoilussa.”

Maanantai-illan jo alkaessa hämärtyä siirsin videon Gear 360:sta Samsung Galaxy S7-kännykälle, josta edelleen Smart Swich -apsilla+softalla Macille, missä Final Cut Pro:lla alun ja lopun pikasiistiminen - missä vaiheessa lopulta huomasin, että eihän juttu ollutkaan tallentunut kokonaan. No, tein sitten alusta pienen “teaserin” ja uploadasin sen YouTubeen ja hieman sometin. Ja tätä kirjoittaessani eli tiistai-iltana se on katsottu jo huikeat 9 kertaa:-)

Tiistaina eli tänään aamupäivällä kuvasin sitten uudelleen sen hävinneen loppuosan tällä “käsikirjoituksella” (hieman toistoa, sorit siitä):

No niin, kävi siis niin että eilen illalla Gear 360 lopetti tallentamisen tuohon. Joko hipaisin sitä ohjaavaan kännykkään vahingossa väärään paikkaan tai sitten tallenneklipillä on näin toteuttaen 3 minuutin maksimipituus. rtfm…

Eli siis uudelleen, ja tallenteen katselun opettamana hieman lähemmäksi kameraa. Kuvaa siis voi hiirellä pyöritellä mihin suuntaan haluaa. Kännykällä katsellen sormella, tai ainakin jossain kännykkää pyörittelemällä. Niin, ja Gear VR -laseilla voi ainakin itse kuvaamiaan videoita katsella niinsanotusti sisältä päin.

Muttajoo, eiköhän tässä etenkin yön yli nukuttuna ala ensimmäiseen testinomaiseen vlogaukseen riittävästi tavaraa, etenkin kun joutuu vielä tämän toisenkin klipin siirtämään Gear 360:n sd-kortilta ensin SGS7:lle to-del-la hi-taas-ti. Kun Macilla toimien tätä vaihetta ei voi ohittaa - Samsungin Mac-tuki tässä asiassa on olematonta.

Seuraavissa sanotaan nyt mahdollisissa 360vlog:auksissa aiheet tulevat pyörimään tavalla tai toisella ict- eli tieto- ja viestintätekniikkaviritteisissä aiheissa, kuten esim. striimauksissa tai niiden aiheissa. Ja ehkä joskus vähän kävelyyn pohjaavassa kuntoilussa. Sattuneesta syystä.

Ja sitten taas sama hi-das siirto Gear 360:sta SGS7:lle, siitä edelleen Smart Switchillä Macille, pikaeditointi (lähinnä eilisen ja tämänpäiväisen pätkän yhdistäminen) Final Cut Prolla, tallennus mp4:ksi ja 360-metatiedon injektointi siihen mp4:ään ja uploadaus YouTubeen.

Kommentit