Runsas viikko sitten uhosin (no en nyt sentään uhonnut) LinkedInissä kirjoittavani rauta- eli tekniikkakeskeisen “Striimausrautaa” -“slow”blogauksen jälkeen jotain “zenimpää”, henkisempää.
Tai ainakin lupailin otsikoksi “Zen ja striimaamisen taito”, joka siis nyt näkyy tuolla ylempänä.
Eli tästä jutun pitäisi nyt lähteä, henkevämpänä…
Vaikka tuossa “lupauksessani” en ehkä ihan suoraan luvannut henkevyyttä, mutta kun jo seuraavilla riveillä kerroin kyllä lukeneeni Eugen Herrigelin “Zen ja jousella ampumisen taidon” sekä Robert Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapidon, niin jotain sentyyppistä itselläni oli kuitenkin mielessä.
Vetäisin kyllä saman tien kuitenkin ehkä hieman maallisempaan ja jopa “teknisempään” suuntaan zazen- eli istumameditaatioasentoaasinsiltaa pitkin eli judoon, jota olen harrastanut kahdella vuosituhannella. Joka treenin alussa ja lopussa olen siis istunut zazen-asennossa eli “mokusossa” kaiken kaikkiaan… paljon. Henkisyyttä?
Yhden judotekniikankin mainitsin, tai-otoshin eli “vartalon pudotus” -käsiheiton, jota jossain vaiheessa oli minulle lempitekniikka eli tokui-waza.
Mutta eipäs nyt eksytä judoon sen pidemmälle, todetaan vain judo- kuten niin monien muidenkin tekniiikoiden ja taitojen hallitsemisen perustuvan harjoitteluun, toistoihin, paljoon tekemiseen - “10.000 toistoa” jne.
Tällä vuosituhannella, viimeisten noin viiden vuoden ajan, työ-”tokui-wazani” on ollut striimaus.
Kun tulen dojolle… tai siis auditorioon tai muuhun tilaan, jossa striimattava tapahtuma pidetään, niin mokusoni on kamerajalustojen pystytys, kameroiden ja muiden laitteiden kiinnitys paikoilleen, kaapeleiden veto ja gaffateippaus sekä testaukset ja viritykset.
Ja kun tapahtuma alkaa, niin tavoitteena on täydellinen läsnäolo ja “flow” koko ajan: pistetäänkö mikseriltä liveen screenikuvaa, puhujaa vai yleiskuvaa ja miten asetellaan muita kameroita sillä aikaa kun liveen menee yhden kameran kuvaa. Mindfulnessiä:-)
Vanhoja lajejakin kuten journalismia on yhä “liike”muistissa: tavoitteena on miksata esitysten etenkin journalistisesti mielenkiintoisia kohtia striimiin niin, että tallenteesta voisi napsaista moisesta kohtaa klipin vaikka uutislähetykseen.
Judoharjoituksen randorissa jokaisesta virheestä pitää sekä nousta nopeasti että ennen kaikkea oppia ja välttää sama virhe jatkossa. Niin on toki striimauksessakin.
Striimikeikan judoharjoitusanalogiassa laitteiston purkaminen, johtojen niputus ja pakkaaminen laukkuihin tarkasti omille paikoileen on loppumokuso. Oikealle judokalle “judo on elämäntapa” ja judogin eli judopuvun oikeaoppinen taittelu ja harjoituslaukkuun pakkaaminen, kuivaaminen jne. ovat osa harjoitusjatkumoa.
Judon striimianalogiassa loppumokuson jälkeinen toiminta on usein selvemmin vielä itse harjoitusta: striimitallenne klipitetään, klipit järjestetään ja nimetään eli tallenteesta rakennetaan striimatun tapahtuman digitaalinen kopio.
Seuraavaksi haiku?
Kommentit