Striimivaarin nettiyhteyssalkku

2018-10-29T20:17:20+02:00

Striimausyhteyksien varmistamiseksi #striimivaari (no, Infocrea Oy) on hankkinut LiveU Solo -enkooderin, joka pystyy siirtämään livevideota neljää eri nettiyhteyttä käyttäen. Tapahtumapaikkojen kiinteän ja/tai wifi-yhteyden rinnalla varmistuksena olisi nyt mahdollista hyödyntää myös matkapuhelinverkkoja.

Lisäksi on hankittu pääkaupunkiseudulla vaikuttavien kolmen suurimman suomalaisen mobiiliverkko-operaattorin 4G-SIMmejä sekä nopeita suomalaisen valmistajan “tehomokkuloita”. Kolmen operaattorin, koska eri paikoissa eri operaattoreiden kentät voivat olla eritehoisia.

Yhden operaattorin SIM ei kuitenkaan toiminut hankituissa “tehomokkuloissa” lainkaan, eikä ratkaisua löytynyt mokkulan valmistajan eikä LiveU:nkaan kanssa ongelmaa taklattaessa.

Kyseinen operaattori ei (tietenkään) myöntänyt, että vika voisi olla sen SIMmissä. Ei, vaikka kahden muun operaattorin SIMmit toimivat samoissa mokkuloissa, ja mokkulat LiveU:n enkooderin kanssa. Jäisivätkö 4G-nettiyhteysmahdollisuudet kolmen sijasta kahteen?

Koska operaattori perusteli 4G-SIMminsä viattomuutta sillä, että se toimii sen omissa päätelaitteissa, päätettiin lopulta kokeilla toimiiko joku niistä LiveU:n enkooderin kanssa. Ja bingo: kokeillun modeemi-reititin -laitteen niin ethernet- kuin wifi-yhteyskin toimivat LiveU:n kanssa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: #striimivaarin yhteyssalkusta löytyy nyt erittäin kattava yhteyspaletti tapahtumapaikkojen omien yhteyksien rinnalle, niitä varmistamaan. Ja tarvittaessa vahva striimiyhteys myös suomalaisen hi-tech-startupin upload-kaistanvarmennuksineen hoituu salkun sisällöllä ilman muita yhteyksiäkin.

#Striimivaari:n nettiyhteyssalkku

Kommentit