Asiakas, jonka kanssa synkkasi

2018-11-03T14:08:28+02:00

Kikkailin tuollaisen otsikon, kun kyseessä oli GS1 Finland Oy:n Synkka-nimisen palvelun “Tuotetiedot Nyt” -tilaisuus ja sen striimaus/tallennus muutama päivä sitten.

Mutta synkkasi kyllä ihan oikeastikin:-). Asiakkaan edustajat ensinnäkin kertoivat avoimesti, että striimaus on heille uusi juttu ja olivat aidosti striimaukseen(kin) liittyvien asioiden hoitumisesta kiinnostuneita ja myös avuliaita. Lisäksi sain tässä GS1:ltä linkkivinkin, josta varmasti on iloa ja hyötyä muillekin asiakkaille - löytyy alempaa.

Striimaus tuli GS1:n tapahtuman kohdalla vastaan, kun halukkaita osanottajia oli alta aikayksikön tullut tupa (eli Tekniskan salien suuri sali) täyteen.

Ja niin GS1 otti yhteyttä Infocreaan ja striimihän vedettiin tänne (nyt tietenkin jo hieman tuunattu tallennesivu), ja sillä oli seuraajia liven aikana kaksi kertaa se, mitä saliin mahtui.

GS1 Synkka-tilaisuuden siistitty ja järjestetty “digitaalinen kopio” oli Livestream.com-striimiosoitteessa vain joitakin tunteja tapahtuman päättymisen jälkeen (ja sellaisenaan ilman siistimisiä välittömästi striimin loputtua) - Infocrea Oy:n perustoimitus.

GS1 kertoi haluavansa tallenteet myös omalle Youtube-kanavalleen. (Jos tämä olisi selvemmin tullut esille etukäteen, striimi olisi toki voit ajaa myös sinne Livestreamin “simulcastauksena” - tai haluttaessa LiveU Solo -enkooderillani vain ja ainoastaan sinne.)

Kysyin, josko haluavat YouTube-tallenteet mikserini SD-kortin striimivideoita suurempitarkkuuksisista back up -videoista vai striimipalvelimen tallenneklipeistä.

En kuitenkaan ehtinyt saada vastausta ennen seuraavaa striimikeikkaa ja muita menoja, eikä Livestream-sivujen tallenneklippien suoraa download-mahdollisuutta ole tarjolla muille kuin kanavan omistajalle.

Mutta GS1:n Paavo Reponenpa ei tavoittamattomuuteni aikana jäänyt odottelemaan, vaan googletti mainion Stream Video Downloader -ohjelman Chrome-selaimeen, imuroi sen avulla tallenneklipit ja vei ne GS1:n YouTube-kanavalle Tuotetiedot nyt syksy 2018 -soittolistaksi:-).

Kiitos GS1 Finland paitsi hyvästä apuohjelmasta ja sen käyttövinkistä myös mahdollisuudesta jälleen kerran striimikameran takana saada tietoa mielenkiintoisesta asiasta, tällä kertaa siis tuotetietojen synkronoinnista:-)

Kommentit