Blogi - nyttemmin Jarmo Lahden pers.kohtainen

It-alan tapahtumalinkit vanhenevat nopeasti 2011-12-13T21:19:02+02:00

Käyn varsin ahkerasti erilaisissa it-alan seminaari- ja muissa tapahtumissa. Erilaisia audiovisuaalisia raportteja tilaisuuksista löytyy tuonne etusivulle linkatuilta julkaisukanavilta. (Nuo raportit ovat harrastuksena toteutettuja eli niistä en ole laskuttanut ketään eikä niihin ole siten ns. panostettukaan.)

Noin puolen vuoden ajan loppukesästä 2010 lähtien tuotin myös lyhyitä tapahtumauutisia Tietoviikko.fi:hin; niissä oli useimmiten lyhyt videoupotus normaalin uutiskärkisen jutun kuvituksena. Juttutekstien pituudeksi oli Tietoviikon toimtuksen kanssa sovittu korkeintaan muutama tuhat merkkiä. Keräsin joskus alkuvuodesta 2010 mm. referenssimielessä juttuja listaan, jossa oli tapahtumapäivämäärän lisäksi tapahtuman oma nettisivu sekä linkki Tietoviikko.fi-juttuun.

Näytä koko kirjoitus

Haastateltavana pitkästä aikaa (todella pitkästä:-) 2011-12-02T20:13:32+02:00

Ei sentään Talouselämässä tai edes Tietoviikossa (jossa se edellinen oli 15.10. 1992...) vaan Piilotetussa Aarteessa.

Tuossa tuoreemmassa haastattelussa kuva on muistaakseni noin vuodelta 2005; jonkin Ruoholahdessa pidetyn lehdistötilaisuuden yhteyteen oli järjestetty Segwayn testiajomahdollisuus.

Edellisen haastattelun kuvituksessa olivat mukana myös molemmat poikani. Juttu syntyi, kun lähdin Tietoviikkoa kustantavan Talentumin toimitustekniikan kehityspäällikön hommista yrittäjäksi ja Tietoviikko teki ihmislähtöisen uravaihdosjutun siitä. Itse juttua ei ole tallessa enää, mutta jutun kuva on joskus tullut skannatuksi talteen:

Näytä koko kirjoitus

Kyllä minä olen niin mieleni pahoittanut... 2011-09-12T15:13:14+03:00

...siitä että nämä kännykkävalmistajat tunkevat HD-videokameroita laitteisiinsa, mutta eivät yhtään mieti sitä, miten sillä jopa melko laadukkaallakin kameralla saataisiin oikeasti laadukasta videokuvaa.

Käsivararaltahan ei kunnollista videokuvaa nimittäin saa. Mutta onko videokameran sisältävissä älykännyköissä ruuvinreikää, minkä avulla kännykän saisi kiinni jalustaan. NO EI OLE.

Melko aktiivisesti olen videokuvannut jo edellisellä kännykälläni eli N900:lla. Siihen hankin nettiostoksena kolmannen osapuolen pateettisen pöytäkolmijalan, johon N900:n sai nippa nappa kiinnitysleukoja levitellen mahtumaan - tosin leuat sitten aika usein painoivat on/off -napista kännykän sammuksiin. Ja mitään tukevuuttahan siiniä kolmijalassa ei tietenkään ollut.

Näytä koko kirjoitus

Kesällä on aikaa leikkiä ja kokeilla 2011-07-21T17:12:42+03:00

Alkukesästä aikaa kului uuden Samsung Galaxy SII -puhelimen ja erilaisten android-sovellusten kanssa leikkimiseen ja kokeiluun. Heinäkuussa puolestaan ajankuluna on ollut paljolti Google+.

Tämäkin on vain kokeilu: miten Sports Trackerin embed- eli upotuskoodi toimii ja näkyy tässä Drupal-asennuksessa.

Ja eihän se näy. Mutta eivät näy YouTube-upotuksetkaan oletuksena tulevalla embed-koodilla, vaan pitää valita joku "vanha koodi". Sports Trackerissa mitään sellaista valintaa ei ole edes tarjolla.

No, annan tämän blogientryn näkyä tässä vähän aikaa, jos vaikka jostain löytyisi ratkaisu "ongelmaan".

Näytä koko kirjoitus

Mukava olla mukana mielenkiintoisissa someprojekteissa 2011-05-22T20:36:24+03:00

Kevätkauden aikana olen ollut mukana lähes kaikissa SomeTime2011-tapahtumaa valmistelevissa palavereissa ja 10.-11.6. Aalto Design Factoryssa Otaniemessä järjestettävässä tilaisuudessa liikkunen videokameran kanssa osana etäosallistujia tukevaa "Task Forcea".

On ollut inspiroivaa seurata, miten homma on kehittynyt täysin itseorganisoituvasti. Ilmoittautuminen ilmaiseen tapahtumaan on hyvässä vauhdissa ja näyttää siltä, että katto, 250 osanottajan maksimimi hyvinkin saattaa tulla täyteen.

Alla Task Force -aktivisti Toni Nummelan tuore SomeTime-trailer.

Näytä koko kirjoitus

Sormitietokoneen sormeilua 2011-02-13T19:11:32+02:00

Otin runsas viikko sitten pöytälaatikkoon viime lokakuussa jääneen, Amazon.de:stä ostetun WeTab 3G:n uudelleen käyttöön, kun Jouni Junkkaala MikroPC:stä kyseli josko minulla vielä on ko. laite ja voisin tehdä siitä pikku esittelyjutun.

Sain myös Applen iPadin sormeiltavakseni, mikä olikin hyvä juttua ajatellen, sillä kumpaakaan tablettia (tai Helsingin Sanomien mukaan sormitietokonetta) tai muutakaan vastaavaa en ole käyttänyt käytännössä lainkaan.

WeTab jäi nimittäin viime lokakuussa pöytälaatikkoon siksi, että ensimmäisissä käpälöinneissä olematon akunkesto ja ajoittain tunnoton kosketusnäyttö tappoivat varsin tehokkaasti muuten vaikuttavien teknisten ominaisuuksien lupaaman wau-efektin.

Näytä koko kirjoitus

Videoupotus - kuinka monta tuhatta sanaa? 2011-01-24T18:20:39+02:00

Otsikko on tietenkin aasinsilta sananlaskuun "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa".

Ainakin elävä kuva nettijutun kuvituksena... no, elävöittää juttua enemmän kuin still-kuva.

Tänään kokeilin saman tien Facebook-videon upottamista, kun Eero @Rautasilta Leppänen tweetissään moista mahdollisuutta julisti. Ja ainakin itselleni Posterous-blogahduksessa Facebookista tuotu upotus näkyy vallan mainiosti. Jos jollekulle muulle ei näy, niin Facebook-asetukseni eivät ole täysin avoimet.

Näytä koko kirjoitus

Karismaattinen videoblogaus 2010-11-15T13:48:57+02:00

Vai harhaanjohtava otsikko (-:

Näytä koko kirjoitus

Signaaleja softabisnekselle 2010-11-09T00:42:01+02:00

Viime viikolla kävin Paikkatietomarkkinoilla ja Symantec Technology Dayssa ja tein siis kummastakin tapahtumasta pikku jutunkin Tietoviikko.fi:hin. Niiden lisäksi ilmestyi lounaspöytäkeskustelun ja -demoilun tuloksena syntynyt juttu ohjelmistoalan startup-yritys Osumus Recommendationsin oppivasta ohjelmaoppaasta, skimm.tv -palvelusta.

Näytä koko kirjoitus

Kahden kirjan päivä tänään 2010-11-08T14:03:09+02:00

Toinen tuli postissa, kiitos @Tuija Aalto: Löydy - Brändää itsesi verkossa. Pikavilkaistuna näytti sellaiselta, että kannattaa varmaan käydä läpi. 

Toisen kirjan, Macrowikinomicsin, tilasin Amazonista katsottuani Matti Lintulahden blogin kautta Don Tapscottin esityksen Zeitgeist Europe 2010:ssä toukokuussa.

Noita paperisia kirjoja sitä tulee vain tilatuksi ja ainakin pikku hiljaa luetuksikin, vaikka olen pitkälti samaa mieltä kuin Janne Gallen-Kallela-Sirén TEDxHelsingissä viime viikolla: alfabeettisen lukutaidon merkitys vähenee ja audiovisuaalisen lukutaidon merkitys puolestaan oleellisesti kasvaa.

Näytä koko kirjoitus

Mikähän paikka tässä lajissa pettäisi 2010-10-23T00:46:40+03:00

Olen kesän ja syksyn aikana raportoinut Qaikun #voimatreeni -kanavalla kuntosali"treenin" esiinkaivamista vanhoista ja vähän uudemmistakin vaivoista, joiden takia parhaillaan on harkinnassa itselleni täysin uuden lajin eli kahvakuulaharjoittelun aloittaminen. Tai ainakin kokeilu.

Torstaina Slushista Kaapelitehtaalta lähtöä tehdessäni huomasin kuitenkin mielenkiintoiselta näyttävän kyltin: "Suomen Avoimet Aivourheilukisat 2010 kisatoimisto".

Pakko oli käydä pikaisesti vilkaisemassa. Kisakonttorin esittelijättäriltä tulin kysyneeksi, että ei kenelläään ole mitään sitä vastaan, että otan muutaman valokuvan - ja eivätkös he hakeneet paikalle Pää-Aivon eli Reidar Waseniuksen. Joka ei tosiaankaan kieltänyt kuvaamasta.

Näytä koko kirjoitus

Videotuotantoa yhä vakavammin (:-)) 2010-10-17T17:46:25+03:00

Ihan tähän alkuun tällainen juhlallinen julkistus:

Logoanimoinnista kiitos pyppe.fi -tuotannoille ja musiikista Pinnacle Studio 14:n taustamusiikkivalikoimille.

Mutta on tässä muutama video julkaistu ihan mediassa asti ilman logoakin.

Ensimmäisellä mediassa ilmestyneellä videolla jo brassailinkin edellisessä blogauksessani. Sen jälkeen on ehtinyt ilmestyä jo muutama muukin samalla gonzo-linjalla toteutettu video eli MeeGo-kehittäjien hauskanpitoa QML-koodin parissa ja valtion it-johtaja Yrjö Bensonin eHallinto-tilannekatsausta.

Näytä koko kirjoitus

Aurankärki upposi videosarkaan 2010-09-29T12:29:49+03:00

Vietin eilen iltapäivän Mobile Mondayn 10-vuotisjuhlatapahtumien sarjaan kuuluvassa seminaarissa Aalto Design Factoryssa. Videoin tilaisuutta muistikortille Sanyo Xacti HD2000 -digivideokameralla ja myös koemielessä striimailin suoraan nettiin N900:n uudella Bambuser-clientilla.

Näytä koko kirjoitus

Tarvitaanko Suomessa IT-diktaattoria? 2010-09-22T17:42:58+03:00

Istuin maanantaina ja tiistataina eduskunnan Pikkuparlamentissa pidetyssä Finnish Internet Forumissa ja kuvasin pikkuisella Sanyo Xacti HD2000 -digivideokamerallani gigatavutolkulla esityksiä, vaikka ne striimattiinkin online nettiin ja ovat tiettävästi tulossa jälkikäteen saitille myös tallenteina katsottavaksi. Kun tänään kuitenkin imutin Pinnaclen videoeditointisoftan kokeiltavaksi ja sillä oli tosi helppo leikata pätkiä videosta ulos, nin pistetään nyt tänne pari pikku palaa katsottavaksi.

Näytä koko kirjoitus

Kesä loppuu, sapatti loppuu... 2010-08-12T13:29:02+03:00

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mutta onhan tässä pitkitettyä ja yhdistettyä kesä-, oma-, opiskelu- ja sapattilomaa jo pidettykin eli 15.6.2009 alkaen. Ja täytyy sanoa, että hyvää on tehnyt.

Vähitellen on nyt sitten tarkoitus aloittaa ns. tuottava ja tavoitteellinen toiminta.

Siihen avuksi/alkulaukaisuksi olen mennyt ilmoittautumaan ensimmäiseksi caseksi LinkedInin "Sosiaalisen median strategiat" -ryhmässä. Eli siellä mietitään minulle ja yritykselleni harjoitusmielessä... no, sosiaalisen median strategiaa. Ryhmän kuvaus löytyy sen perustaneen Eve Holopaisen LadyWebbin sivuilta.

Yritin kyllä peruakin caseksi ilmoittautumiseni, kun aika monet some-palvelut kuitenkin ovat minulle aika tuttuja, mutta Eve ei ottanut perumistani vastaan. Ja ainakin siinä mielessä sovin caseksi, että mitään strategiaa minulla ei ole some:ssa koskaan ollut enkä ole some-palveluita pyrkinyt ammatillisesti tai bisnesmielessä koskaan hyötykäyttämään.

Näytä koko kirjoitus