Blogi - nyttemmin Jarmo Lahden pers.kohtainen

Innovaatiojuna ajoi etusivuille 2010-01-22T18:08:33+02:00

Reilu pari viikko sitten olin lähinnä vain odottavalla kannalla "innovaatiojunan" suhteen. Ehkä hieman skeptinenkin, voin tunnustaa, vaikka olin ihan pienesti järjestelyissäkin mukana eli ensin ehdottelemassa NFC Clusteria tai ylipäätään nfc-aktiviteetteja Oulun pään tutustumiskohteeksi ja sitten junailemassa tutustumista oikeasti tapahtuvaksi.

Näytä koko kirjoitus

Päivä tekijänoikeuksien pohdintaa 2010-01-18T19:09:32+02:00

Vietin tämän päivän av-tuottajille ja sellaiseksi aikoville suunnatulla tekijänoikeuskurssilla, joka jatkuu toisella päivällä parin viikon päästä.

Tarkkaavaisen kuuntelun ohessa avauduin tekijänoikeusaiheesta melko yleisellä tasolla myös Qaikussa, jossa syntyi hieman keskusteluakin.

Näytä koko kirjoitus

Logo ex tempore 2010-01-09T19:59:05+02:00

Sattui eilisiltana netistä silmään Helene "Digityttö" Auramon kolumni Tivissä, jossa hän kysyy "Onko LinkedInisi kunnossa" ja myös kehottaa tarkistamaan, "onko yrityksesi LinkedInissä".

Joten tulipa sitten tällä hetkellä koirattoman miehen Infocrea Oy lisätyksi samoin tein LinkedInin yritysjoukkoon. Ja kun yrityskuvaus kertoi, että 75-prosenttista kuvausta voisi täydentää logolla, niin syntyi päätös saada aikaan Infocrea-logo.

Näytä koko kirjoitus

Lentävä Kalakukko? 2010-01-06T20:07:53+02:00

Vajaan viikon päästä, keskiviikkona 13.1.2009 klo 6:30 starttaa kohti Oulua mielenkiintoinen ihmis-, yhteisö-, sosiaalisen median ja tiimi-innovoinnin kokeilu, Innovaatiojuna.

Näytä koko kirjoitus

Lähtökuopissa... 2010-01-04T23:32:53+02:00

Vuodenvaihteen jälkeen kännykkäliittymän 050-5002796 kerryttämät laskut tulevat sitten Infocrea Oy:n osoitteeseen. Eli työsuhde Taloussanomat Oy:n kanssa katkesi silloin lopullisesti. Sitä olikin kestänyt aprillipäivästä 2004 alkaen.

Tai oikeastaan jo maaliskuusta 2000 alkaen, jolloin aloitin silloin vielä Helsinki Median eli nykyisen Sanoma Magazines Finland Oy:n julkaiseman ITviikko-lehden toimittajana. Huhtikuussa 2004 ITviikko siirtyi Taloussanomat Oy:hyn ja siitä tuli eräänlainen Taloussanomien it-liite. Samaan aikaan myös Digitoday.fi siirtyi osaksi Taloussanomia.

Näytä koko kirjoitus

eKirja onnellisuuden tavoittelusta työelämässä 2009-12-15T21:31:07+02:00

Vehmas Assemblyn Sampsa Kiianmaan twiiteistä olen jo montakin kertaa tullut tietoiseksi hänen e-kirjastaan "Työn hyväksikäyttö - onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään", mutta vasta hetki sitten paitsi latasin pdf:n, myös luin 44-sivuisen kirjasen läpi. Ja suosittelen muillekin lukemista. Aikaakaan siihen ei tosiaan kovin paljon mene.

Näytä koko kirjoitus

Pitäisikö MySQL pelastaa Oraclelta? 2009-12-14T17:55:00+02:00

"Monty" Widenius kehotti lauantaisessa blogikirjoituksessaan MySQL:n kehityksestä Oraclen omistukseen siirtymisen takia huolestuneista ilmaisemaan huolensa asiasta EU:lle - ja levittämään sanomaa eteenpäin.

Näytä koko kirjoitus

Seminaarin videojako nettiin? 2009-12-13T19:10:17+02:00

Olen syyskauden aikana seurannut Qaikun seminaarikannu-kanavalla monia mielenkiintoisia seminaariraportteja, joissa seminaariyleisö on tapahtumapaikalta referoinut esityksiä kännykällä tai läppärillä.

Näytä koko kirjoitus

Varovaista interaktioon avautumista 2009-12-12T17:16:44+02:00

Tähän Drupal-asennukseen tutustuminen ja sen ominaisuuksien opettelu jatkuu pieninä annoksina.

Nyt löytyi paikka, josta voi sallia näiden blogitekstien kommentoinnin. Kokeillaanpa näin alkuun mahdollisuutta kommentoida anonyymisti ja kommentien menoa julkiseksi saman tien.

Näytä koko kirjoitus

Kännykkäpäivitys 2009-12-11T15:07:36+02:00

Tämän Drupal-toteutuksen blogin päivitys onnistuu näköjään N900-kännykälläkin. Mitä nyt peukaloqwerty-kirjoittamista pitäisi harjoitella vielä jonkin verran...

Näytä koko kirjoitus

Päivä sosiaalisen median IRL-tapahtumissa 2009-12-09T18:47:36+02:00

Päivän aikana tuli käydyksi kahdessakin sosiaalisen median irl (siis "in real life") -tapahtumassa (vs. nettimaailman, mm. sosiaalisen median, url-maailma).

Näytä koko kirjoitus

Ensimmäinen merkintä 2009-12-08T18:37:40+02:00

Tästä se lähtee. Drupal on tänään iltapäivän aikana otettu käyttöön Infocrea Oy:n saitilla ja tutustuminen on alkanut.

Näytä koko kirjoitus